Koko kevät on mennyt Footlightin kevätesitystä odotellessa ja jännittäessä - näin siinä nimittäin mahdollisuuden päästä kerrankin esiintymään todellisten tanssijoiden kanssa samassa numerossa... Lisäksi näkisin miten tuollaiset jättiluokan esitykset hoidetaan järjestelyiden puolesta. Puitteissa löytyi, sillä show pidettiin Aleksanterin teatterissa (vaaleanpunainen rakennus Bulevardilla, eli vanhan oopperatalo.)

Treeneistä

Treenattua tuli ja kovasti. Tosin aloitimme vasta toukokuun alusta harjoittelun showta varten - ammattilaiset varmaan treenaavat vielä pitempään. Joka tapauksessa n. 15 tanssijaa + opettaja opettelivat, hioivat, kiroilivat, nauroivat ja hikoilivat (runsaasti) kolme kertaa viikossa n. 1 ½ h kerrallaan samaa koreografiaa ees taas. Vaikeusastetta oli ihan riittävästi: meikäläisellä meni 2 ekaa viikkoa koreografian opetteluun (arvatkaa vaan paljonko treenasin itsekseni kotona ja Kisahallilla) - viimeisen viikon sitä ehti sitten tanssia ja hioa. Opettajamme James Renaldo vaati samanlaista suoritustapaa kaikilta; luonnollisesti jokaisen piti osata tarkalleen paitsi askeleet myös vartalon ja käsien käyttö. Treeneissä ei ollut aikaa ihmetellä ja juoruilla, jokainen tanssi täysillä koko ajan, vettä ehti hörpätä ehkä kerran kesken treenin. James totesikin, että tanssiminen vaatii kuntoa: ne, joilla sitä ei vielä ole, ovat varmasti kunnossa esitykseen mennessä + pudottavat muutaman ylimääräisen kilon. 

Koreografiasta

Lajina siis Street Dance, jota tanssitaan ilman paria (MTV:ltä näkee useasti musiikkivideoilla; Hip Hop sanoo varmaan enemmän ja on aika lähellä totuutta.) James Renaldo teki koreografian ja muokkaili sitä vähän matkan varrella porukan kykyjä vastaavaksi. Kappaleena Sisqon "Thong Song", joka on listojen kärjessä parhaillaan. Aluksi tanssimme formaatiossa, sitten kaksi paria jää tekemään oman osuutensa muiden siirtyessä taka-alalle. Seuraavaksi neljä erilaista sooloa, jonka jälkeen koko porukka tanssii formaation uudestaan. Ja koko ajan täydellä energialla, mutta rennon näköisesti - ei löysästi kuitenkaan - hymyileminenkin on sallittua, liikkeiden ja paikkojen unohtaminen sen sijaan missään nimessä ei. 
 

Esityksestä ja järjestelyistä

Olimme kaikki hyvissä ajoin paikalla teatterissa. Kenraaliharjoitus sen sijaan oli 1 h 30 min myöhässä... Luulin pienenä tyttönä (lue: ennen 28.5.2000), että jos joku järjestää rahasta tanssitapahtuman, niin järjestelytkin ovat paljon paremmat kuin yleishyödyllisten yhteisöjen tapahtumissa. Seurojen häppeningeissähän vapaaehtoiset tekevät hommat. Rahalla ja järjestelyillä ei siis oikeasti ole tekemistä keskenään. Jonnekin vain sattuman kaupalla siunaantuu henkilö tai pari, jotka pitävät kiinni laadusta. Täällä sisäänheittäjää tai muutakaan informaationlähdettä ei ollut, joten parisataa tanssijaa 30 numerosta lämmitteli uudestaan ja uudestaan odotellessaan kenraalin alkua. Lopulta suurimman osan oli pakko jo syödäkin ennen kenraalia, jotta esityksissä pysyisi pystyssä. Kun vihdoin harjoitus saatiin käyntiin, ilmeni kellon lähetessä kolmea, että neljä viimeistä ryhmää eivät ehdi vetämään omaa esitystään lainkaan läpi kenraalissa. Muut toki osasivat kertoa sen, että lattia on liukas kuin luistinrata, mikä ei steppaajia rautoineen kovin paljon lohduttanut. Toisilla sen sijaan oli mahdollisuus vaihtaa pitävämmät kengät alle.
Se plussa täytyy järjestelyistä antaa, että pukuhuoneen puolella oli monitori, josta näki suorana lavan tapahtumat. Kello 18 esitykseen saatiin vielä kaiutinkin päälle, joten tilanne oli suht ok.
Yleisöä löytyi molempiin esityksiin täyden salin verran, mikä oli kyllä 50 mk:n arvoiset liput huomioiden pieni yllätys.
Street-ryhmän kunniaksi täytyy sanoa, että petrasimme kerta kerralta, eikä ensimmäisessäkään esityksessä ollut moitittavaa. Jokainen meistä oppilaistahan on amatööri, toisilla kysessä vielä ihka ensimmäinen kerta esiintymässä. Niitä todellisia Tanssijoita oli ensimmäisessä esityksessä kolme ja toisessa neljä kun James tuli paikkaamaan. Loput ryhmän jäsenet olivat minun laillani ihan tavallisia pulliaisia, jotka rakastavat tanssia enemmän tai vähemmän intohimoisesti. Sen kuitenkin sanon, että näiden todellisten tanssijoiden katsominen ja matkiminen treeneissä toi omaan tanssiin paljon lisää. Varsinkin kun kuulun siihen tanssijaporukkaan, joka oppii helpoiten siitä mitä näkee. Suosittelen seuraamaan Tanssijoita, varsinkin jos et pelkää haasteita. Esim. jos opettaja antaa luvan voit ottaa osaa vähän oman tasosi yläpuolella oleviin tunteihin - sieltä niitä esikuvia ja haasteita löytyy helposti :) Ja esiintyminenhän on aina hauskaa - tanssikoulujen esityksiin pääsee / joutuu  vielä tosissan treenaamaankin, kun opettaja vaatii PALJON ja kaikki ryhmän jäsenet ovat motivoituneita. Varmaankin treenimääristä johtuen koin lavalla outoja, ennen kokemattomia tunteita: koko 4 minuutin esityksessä minun tarvitsi aktiivisesti muistaa tanssista vain kaksi asiaa, loput olivat selkäytimessä; jos aivot eivät olleet ihan varmat siitä mikä se seuraava liike olikaan, niin vartalo kyllä muisti;
sain aikaiseksi täysin virheettömän nappisuorituksen sekä kenraalissa että molemmissa esityksissä. Tarttis vissiin vetää rasti seinään :)

Takaisin indexiin