![]() |
Free webhosts Streetview photos |
|
BERGEN DANCE CAMP - 2000 28.7. - 6.8.2000 |
| Rakas tanssija
Bergen Dance Camp on Norjan suurin tanssitapahtuma, johon kaikenikäiset tanssijat ottavat osaa. Jatkamme viime vuoden menestystarinaa: mukana oli 160 osanottajaa. Heitä tuli Ruotsista, Suomesta, Tanskasta, Saksasta, Sveitsistä, Ranskasta, Espanjasta, Venäjältä, Amerikasta ja ympäri Norjaa. Kaikki nämä ihmiset ovat saaneet valmennusta maailman parhaimmistoon kuuluvilta Steppi-, swing-, Tango- ja Salsatanssijoilta ja -opettajilta. Koska tämä on kansainvälinen leiri, on virallisena kielenä Swinglish (ruotsanti). Ja sehän onkin hyvä, sillä englanninkielentaito ei ehkä kaikkien kohdalla ole huipussaan. Tanssilla on oma kielensä, jota kaikki ymmärtävät. Bergen Dance Camp järjestetään
aurinkoisimmalla viikolla (vko 31) Norjan länsiosassa Ågotnesissa.
Joka päivä on noin 5 tuntia valmennusta, yhteinen aamupala ja päivällinen, infotilaisuus iltaisin, sekä lisäksi tanssia/viihdettä. Tänä vuonna tarjolla on neljä tasoa Boogie-Woogiessa, kaksi tasoa Lindy Hopissa, kaksi tasoa Steppiä, kaksi tasoa Salsaa ja yksi taso lapsille (8-12 v.) ja toinen taso junnuille (13-17 v.). Vieläkin nuoremmille on järjestetty lastentarha, jotta niilläkin lapsilla, jotka eivät voi osallistua leiriin, on silti hauskaa. Muiden valmennusten ohessa on myös "historian oppitunti"/videosessio tanssin kehityksestä. Voit osallistua loisteliaaseen kabareehen ja Jack & Jill -kilpailuun... Tiistaina saat tehdä jättiloikkauksen ajassa taaksepäin. Menemme viikinkiaikaan ja usko tai älä, viikingit eivät olleet vain barbaareja. Perinpohjaisten tutkimusten jälkeen olemme saaneet selville, että he olivat itse asiassa myös erinomaisia tanssijoita. Vuonna 1999 pidimme tiistai-iltana Peikkojuhlat, ja ne jotka olivat mukana, osaavat aavistaa mitä on luvassa. Lupaamme unohtumattoman elämyksen, joten etsi itsellesi viikinkiasu ja tule mukaan bailaamaan. Pidä huoli, että pukeutumisesi on teeman mukaista tänä iltana. Meillä on myös "raikas-ilma-päivä"
lentopalloiluineen, uimisineen ja vuorikiipeilyineen (muutakin onpi tarjolla.)
Ågotnes, joka sijaitsee Sotran saarella on kaiken tapahtuman keskipiste. Ågotnes on loistpaikka leirille, sillä kaikki voidaan keskittää pienelle alueelle. Toivomme, että olet valmis erilaiseen kesälomaan, johon kuuluu hulvattomasti tanssia, hauskaa ja viihdykettä sekä valmentajien että sinunkin taholtasi! Tämä on Vuoden Tanssitapahtuma! Se on tapahtuma, jota et ikinä tule unohtumaan. Suunnittele siis kesälomasi nyt ja tule mukaan Bergenin Tanssileirille! (Pidätämme oikeudet ohjelmanmuutoksiin) |
_________________________________________________________________________________
| KURSSIT
Ensimmäinen oppitunti alkaa sunnuntai-iltana ja valmennus jatkuu lauantai-iltapäivään saakka. Päivittäin oppitunnit sijoittuvat noin klo 10 ja klo 17.30 välille. Joka päivä sinulla on valmennusta n. 5 tuntia. Valitsemiesi kurssien lisäksi alkaa jokainen päivä vartalotekniikkatunnilla (Basal kroppslære), ja jatkuu Bon Bon -tunneilla (valittavana on esimerkiksi steppiä, Charlestonia, akrobatiaa, Tangoa jne.) päättyen venyttelyyn/rentoutumiseen. Tämän kaiken lisäksi sinulla on vielä mahdollisuus yksityistuntien ottamiseen, jotka täytyy maksaa erikseen. |
| Boogie-Woogie
on
kansainvälisin nimi 50-luvun swingille. Valmennusta on tarjolla seuraavilla
tasoilla:
* Aloittelijat
/ Alkeisjatko
Lindy Hop, toiselta nimeltään Jitterbug, joka on se alkuperäinen swing-tanssi Big Bändien ajalta 1920-1940 -luvuilta. Tästä tanssista on tullut taas erittäin suosittu Amerikassa. Viime vuosina sitä on käytetty useissa elokuvissa / mainoksissa, esimerkiksi Ally McBealissa.Valmennusta on tarjolla seuraavilla kahdella tasolla: * Alkeisjatko
Steppi yksin tanssittava tanssi, jossa käytetään jalkoja erilaisten rytmien tuottamiseen tyylikkäillä askelsarjoilla. Muistathan Fred Astairen, Ginger Rogersin ja Riverdancen. Kaksi ryhmää seuraavilla tasoilla: * Aloittelijat
/ Alkeisjatko (uudet aloittelijat / stepanneet aikaisemmin vähän)
Salsa useiden rytmien sekoitus, joiden alkuperä on Latinalaisessa Amerikassa. Salsa on nykyään yksi suosituimmista paritansseista, jota kaikki haluavat opetella. Kaksi ryhmää seuraavilla tasoilla: * Aloittelijat
/ Alkeisjatko
Nuorisokurssi kaikille 13 - 17 vuotiaille. Opit Boogie-Woogieta, Rock'n'Rollia, Hip Hopia, Salsaa + + + + (Katso tasot erikseen) Lapset Sinulle, joka olet 8 - 12 vuotias. Boogie-Woogieta, Rock'n'Rollia, Salsaa ja Hip Hopia / Discoa. Eroa siihen mitä nuorisokurssilla opitaan ei ole kovin paljon. |
_______________________________________________________________________________________________
| KURSSITASON
VALINTA
HUOM!! Sinulla ei tarvitse olla omaa paria voidaksesi ottaa osaa leiriin. Voit hyvin tulla yksinkin. (Poikkeuksena kilpa / showryhmä) * Aloittelijat / Alkeisjatko Aloitamme perusasioista. Tämä on ryhmä niille, jotka haluavat kokeilla jotain uutta. Osa oppilaista tulee ryhmään kahdella vasemmalla jalalla, jotkut ovat ottaneet tunnin silloin, toisen tällöin. Loistavien valmentajiemme avulla opit viikon aikana paljon. * Alkeisjatko / Keskitaso Olet tanssinut säännöllisesti vuoden ajan, ja olet sinut musiikin kanssa. Vartalosi hallitsee perusasiat. Osaat alkeisasiat varmasti ja jahtaat uusia kuvioita/askeleita, joilla voit rikastaa tanssiasi. * Keskitaso / Edistyneet Taso sinulle, joka olet tanssinut muutaman vuoden. Uudet askeleet ja variaatiot eivät pelota sinua. Alat olla taitava viennissä / seuraamisessa. Olet havainnut, että musiikista löytyy paljon asioita, joita voit käyttää tanssissa. Olet tullut siihen vaiheeseen, että tyyli on tärkeä osa tanssia. * Kilpa & Show Tämä on ainoa taso, jolla tarvitset oman parin. Kilpailet ja olet innolla ollut mukana muutamissa esiintymisissä. Tässä ryhmässä kuviot eivät ole tärkeimpiä, vaan pääpaino on siinä miten sinusta tulee parempi kilpailija / esiintyjä. * Nuorisokurssi Olet teini ja haluat oppia tanssimaan tai olet tanssinut aiemminkin. Sinullakin on vaikutusmahdollisuuksia siihen millainen kurssista tulee. Pääasiassa tanssitaan Boogie-Woogieta, Rock'n'Rollia, Salsaa ja Hip Hopia / Discoa. Opi tanssimaan yhdessä norjalaisten ja muiden eurooppalaisten teinien kanssa. Tästä tulee taatusti kokemus, jota et unohda koskaan. * Lapset Sinulle, joka olet 8 - 12 vuotias, haluat oppia tanssimaan, tai olet tanssinut jo aiemmin. Sinullakin on vaikutusmahdollisuuksia siihen millainen kurssista tulee. Pääasiassa tanssitaan Boogie-Woogieta, Rock'n'Rollia, Salsaa ja Hip Hopia / Discoa. Eroa siihen mitä nuorisokurssilla opitaan ei ole kovin paljon. Opi tanssimaan yhdessä norjalaisten ja muiden eurooppalaisten lasten kanssa. Valmentajat ovat erittäin hyviä ja tästä tulee taatusti kokemus, jota et unohda koskaan. |
________________________________________________________________________________________________________________
| VALMENTAJAT
Barbara Kaufer & Marcus Koch, Saksa He valmentavat Boogie-Woogieta & Lindy Hopia. Bärbel & Marcus ovat epäilyksettä yksi maailman johtavia ja menestyneimpiä Boogie-Woogie pareja kautta aikojen. Heillä on meriittejä kilpalattioilta: Saksan mestaruus, Itävallan mestaruus, Maailmanmestaruus ja useita hopeamitaleita; 3. sijoja MM ja EM kilpailuissa. Heillä on myös pronssimitali Lindy Hopin Maailmanmestaruuskisoista 1999. He matkustavat ympäri Eurooppaa ja Ameriikkaa valmentaen kokopäiväisesti. He ovat erittäin hyviä valmentamaan ja ovat tehneet 9 opetusvideota: jalkatekniikasta, Boogie-Woogiesta, Jitterbugista, Lindy Hopista & Charlestonista. Bärbel & Marcus ovat valmentaneet Bergen Dance Campilla alusta asti suurella menestyksellä. Maria-Luisa & Mario Di Jorio, Sveitsi He valmentavat Boogie-Woogieta. Maria-Luisa & Mario ovat tanssineet yhdessä vuodesta 1983 ja heillä on takanaan pitkä ja monipuolinen ura. Maria-Luisa & Mario ovat olleet maailmaneliittiä Rock'n'Rollissa, Lindy Hopissa / Jitterbugissa ja Boogie-Woogiessa. Viime vuosina Boogie-Woogie on ollut ylitse muiden, syynä ei ole enempää eikä vähempää kuin 3. sija EM- ja MM-kilpailuissa, sekä pitkäaikainen vankka jalansija MM ja EM-kilpailuiden finaalissa. He ovat moninkertaisia Sveitsin mestareita kaikissa swing-tansseissa ja he ovat voittaneet vinon pinon kansainvälisiä kilpailuja ympäri Eurooppaa. Ymmärrys musiikista ja siitä miten musiikkiin tanssitaan ovat heidän erikoisalaansa. Tanssillisesti Maria-Luisa & Mario ovat erittäin monipuolisia ja he ovat sydämestään valmiita jakamaan tietojaan muillekin. Marie Nahnfeldt & Hasse Mattson, Ruotsi He valmentavat Boogie-Woogieta. Marie & Hasse
ovat tanssineet monta vuotta ja kuuluvat Ruotsin maajoukkueeseen Boogie-Woogiessa.
Taina Kortelainen & Timo Arstila, Suomi He valmentavat Lindy Hopia. Taina & Timo
ovat tanssineet monta vuotta ja kun puhutaan Lindy Hopista ja Boogie-Woogiesta,
he ovat Suomen johtava pari. Taina ja Timo ovat tuoneet nämä
swingtanssit Suomeen. He ovat innokkaita tanssijoita ja valmentajia, jotka
pursuavat energiaa. Heillä on 7. ja 8. sija Lindy Hopin MM-kilpailuista
ja 10 sija Boogie-Woogie EM:istä. He ovat esiintyneet ja valmentaneet
Skandinaviassa, mutta lähinnä suomalaiset saavat eniten iloa
heidän taidoistaan. Taina on myös vuoden 1999 avointen Amerikan
Mestaruuskilpailujen Blues-mestari.
Robert & Rebecca Høgberg, Ruotsi He valmentavat Lapsia ja Nuorisokurssia. Myös Rebecca
& Robert, jotka ovat sisaruksia, aloittivat tanssiuransa täydellä
teholla jo polvenkorkuisina. Lajina on Rock'n'Roll ja sen ilmava akrobatia,
jossa he ovat todella taitavia.
Gerry Kernwein, Sveitsi Hän opettaa Steppiä, ja Lapsia ja Nuorisokurssia. Hän on monipuolinen tanssija ja hyvä koreografi. Hän on muuttanut Ruotsiin ja kuuluu kuuluisaan show-ryhmään Boogie Expressiin. Gerry on yksi Euroopan parhaimpia steppaajia ja hän kilpailee myös Boogie-Woogiessa ja Lindy Hopissa. Gerry on opettanut ympäri Eurooppaa, ja voimme kertoa että hän on valmentanut steppiä Bergenin Tanssileirillä kahtena edellisenä vuotena - voimme taata yhtä suuren suosion tänäkin vuonna hänen valmennukselleen. Catherine Ingebrigtsen, Englanti Hän opettaa Steppiä Catherine alkoi tanssia 2 1/2 -vuotiaana ja solmi ensimmäisen ammattilaissopimuksensa jo 9-vuotiaana. Kilpailujen ja esiintymisten lisäksi hänellä on kolmen vuoden valmentaja- ja pedagogiakoulutuksen jälkeen tutkinnot Klassisessa Baletissa, Jazz Baletissa, Stepissä ja vakiotansseissa "Hammond school":ista, joka sijaitsee Chesterissä, Englannissa. Hän muutti Norjaan 1984 ja on työskennellyt pedagogina ja koreografina Kristiansundin Oopperassa 15 vuoden ajan. Hän on loistava steppaaja, joka myös kouluttaa valmentajia Stepissä. Nyt Catherine asuu Englannissa aikomuksenaan saada tanssistaan monipuolisempaa ja tulla paremmaksi!! Raymi Goyes & Eirin Mo, Ecuador / Norja He valmentavat Salsaa. Raymi on monipuolinen
tanssija, joka on saanut tanssin vereensä äidinmaidosta.
Roberto Manuel Rodrigues (Manolito) & Anette Andreassen, Kuuba / Norja He valmentavat Salsaa Manolito muutti Norjaan
1999. hän on tanssinut show-ryhmissä pikkupojasta saakka. Manolito
on ollut yksi "Salsa from within - Cuba" -opetusvideon tekijöistä.
Boogie Cats (Irene, Marie, Carmen, Kenneth, Arnstein, Halvard), Norja / Ruotsi He valmentavat Boogie-Woogieta, Lindy Hopia, Steppiä, Lapsia ja Nuorisokurssia. Showryhmä Boogie Cats on lajissaan paras showryhmä koko Norjassa. Heidän ohjelmistoonsa kuuluu kaikkea mahdollista Stepistä Boogie-Woogieen, Lindy Hopiin, Charlestoniin ja Hip Hoppiin. Boogie Catsin jäseniä kuuluu Norjan Boogie-Woogie maajoukkueeseen. Ne, jotka eivät kilpaile aktiivisesti ovat korkean luokan valmentajia seuroissaan. Jäsenillä on perustutkintoja Stepissä, Associate- ja Member -tutkinnot Swingissä ja Rock'n'Rollissa. Boogie Cats on aktiivisimmin esillä Bergenissä, mutta matkustaa myös ympäriinsä levittämässä tanssin riemua, esiintyen ja opettaen kaikkea osaamaansa. He ovat olleet mukana TV- ja videoproduktioissa. Boogie Catsin valmentajat ovat huippuluokkaa ja järjestävät Bergen Dance Campin & Bergen Grand Prixin. Lisäksi ryhmään kuuluu tanssikauppa Swing It !:n omistaja. NEIL WILDE Hän ei valmenna,
mutta pitää huolta siitä että sinun on kiva tanssia.
|
| Tanssikauppa
Swing It ! www.surf.to/swing-it
Puhelin +47 - 55 32 27 73 hmaage@online.no Tanssikauppa Swing It ! on vastuussa siitä, että voit hankkia useimmat tanssi/treenivarusteet suoraan leiriltä. Viikon aikana luvassa on myös tarjouksia leiriläisille. Jos haluat myydä jotakin, ota se mukaasi ja pienestä välityspalkkiosta otamme sen myyntiin. |
| MITÄ
ON BASAL VARTALOTEKNIIKKA
Basal Vartalotekniikan avulla löydät tasapainon tuntemisen ja tekemisen välillä. Jaque Dropsy, joka alunperin oli tanssija, kehitti Basal vartalotekniikan huomattuaan miten toiset pystyvät käyttämään kaikkia vartalon ilmaisukeinoja. Ensimmäisen havainnon aiheesta hän teki ollessaan teatterikoulussa: Kuinka jotkut pystyvät täysin luonnollisesti näyttelemään kaikki roolit, kun toisilla oli suuria vaikeuksia? Useimmat meistä voivat löytää tästä tavan päästä takaisin tasapainoon ja harmoniaan ja eroon lihasjännityksestä, joka estää ilmaisumahdollisuudet. Kurssin sisältö on tuon tasapainon ja henkisten voimavarojen löytäminen. Näin saat suuremmat mahdollisuudet ilmaista itseäsi tanssissa. |
| AFRO-AMERIKKALAISET
TANSSIT
"Afroamerikkalaiset
tanssit" -käsitettä käytetään yleiskäsitteenä
joukolle erilaisia tanssilajeja. Näillä lajeilla on yhteisiä
piirteitä: ne kehitettiin 1800-1900 luvulla ja pääasiassa
jazz- ja swing-musiikkiin tai näitä lähellä oleviin
musiikin lajeihin. Steppi, Lindy Hop, Charleston, Boogie-Woogie, Black
Bottom, Blues, Shimmy jne... ovat kaikki esimerkkejä, jotka sopivat
Afroamerikkalaisten tanssien joukkoon. Näillä tansseilla oli
kultakautensa 1920-, 30-, ja 40 -luvuilla, ja useimmissa sen ajan filmeissä
oli hyviä tanssijoita.
LINDY HOP Lindy Hop, jota myös
kutsutaan Jitterbugiksi tai Swingiksi on yksi 1930- ja 40 -lukujen suuria
mustien tansseja. Laji kehittyi Harlemin klubeissa ja ravintoloissa New
Yorkissa. Valkoiset omivat tanssin itselleen ja opettivat sitä tanssikouluissa.
Lindy Hop on saanut nimensä Charles Lindberghin yksinlennosta Atlantin
yli New Yorkista Pariisiin vuonna 1927. Lindy Hop oli jo heti alusta alkaen
rytmien ja improvisaation edistäjä. Tämä on paras tanssi
sinulle, joka haluat tanssia swing- ja jazz-musiikkiin, kuten Count Basie,
Benny Goodman, Duke Ellington jne. Tai ehkä bändeihin, jotka
ovat suosittuja nykyään, kuten Indigo Swing.
BOOGIE-WOOGIE Amerikkalaisten inspiroima
eurooppalainen paritanssi, jonka juuret ovat Lindy Hopissa. Tämä
tanssi perustuu 1950- luvun Rock'n'Roll musiikkiin ja sellaisiin musiikin
tyyleihin, joita kuulet Bill Haleyn, Jerry Lee Lewisin jne soittamina...
STEPPI Orjuudelle loppu,
tilalle steppi. Ehkä tämä lähentelisi ajatuksia, joita
orjilla oli 1800-luvun puolivälissä. Orjien ensimmäisten
stepin kaltaisten askelten myötä tanssi kehittyi taiteelliseen
kohokohtaansa n. 1930. Ja 1950-luvulla steppi alkoi menettää
hitaasti mutta varmasti sekä suosiotaan että alkuperäistä
identiteettiään ja laatuaan. Nykyään steppi on suositumpaa
kuin koskaan. Tästä kiitos kuuluu energisille persoonille ja
ryhmille, jotka eivät halunneet antaa tämän fantastisen
tanssin unohtua. Mediasta on ollut myös paljon apua; lisäksi
elokuvat / suuresitykset "Tap" ja "Riverdance" ovat vaikuttaneet siihen
että ihmiset ovat palanneet juurille ja alkaneet jälleen stepata.
Nykyään stepataan kaikenlaiseen musiikkiin, mutta musiikki, johon
steppi yleensä liitetään on kyllä 1930-luvun jazz.
SALSA Sana Salsa - hienoa että sitä vielä käytetään - kehitettiin New Yorkissa 1970-luvun alussa levyfirman puolesta, joka halusi käsitteen, jonka avulla olisi helpompi yksilöidä heidän tarjoamansa tuote. Kuubalaiset ja puertoricolaiset immigrantit toivat musiikkinsa mukanaan New York. He toivat mukanaan guarachan, guajiran, rumban, sonin, son montunon, danzónin, chachachán, guaguancón, mambon, joita myöhemmin alettin kutsua salsaksi. Salsa tarkoittaa itseasiassa "kastiketta", joka koostuu useista mausteista, niin kuin Salsa-tanssi koostuu monista rytmeistä. Salsa on yksi tämän päivän suosituimmista tansseista Norjassa. |
| HÄPPENINGIT
Viikinki-juhla Tiistaina 1. elokuuta saat tehdä jättiloikkauksen ajassa taaksepäin. Menemme viikinkiaikaan ja usko tai älä, viikingit eivät olleet vain barbaareja. Perinpohjaisten tutkimusten jälkeen olemme saaneet selville, että he olivat itse asiassa myös erinomaisia tanssijoita. Vuonna 1999 pidimme tiistai-iltana Peikkojuhlat, ja ne jotka olivat mukana, osaavat aavistaa mitä on luvassa. Lupaamme unohtumattoman elämyksen, joten etsi itsellesi viikinkiasu ja tule mukaan bailaamaan. Pidä huoli, että pukeutumisesi on teeman mukaista tänä iltana. |
| Kabaree
Perjantaina 4. elokuuta on Kabaree, jolle mikään ei vedä vertoja. Viime vuoden menestyksen jälkeen odotukset ovat korkealla. Ainoa ongelma on, ettei yhtään esiintyjää ole vielä buukattu. Siksi pyydämmekin apuasi. Aina joku leiriläisistä osaa vitsin (ehkä hyvänkin), sketsin, laulaa, tanssia tai omaa muita salattuja kykyjä. Jotta kabareesta tulee menestys, laita aivokoppasi töihin ja etsi muutama apuri mukaan. Muista ottaa myös rekvisiittaa numeroosi. Äläkä unohda, että tarkoitus on vakavissaan olla olematta vakava. |
| Jack
& Jill -kilpailu
Torstaina 3. elokuuta
on aika pitää suosittu "sosiaalitanssi"-kilpailu eli Jack &
Jill -kisa.
|
| Grillipippalot
Lauantaina 5. elokuuta on päättäjäisbileet, joissa grillataan, tanssitaan ulkosalla ja nautitaan eri opetusryhmien tekemistä esityksistä. |
| Hieronta
Kaiken tanssin ja hulinan keskellä lihasparkamme jäävät helposti vähälle huomiolle. Leirillemme on järjestetty oma hierontastudio, jossa on ammattilaishierojat. Joten kun lihaksesi tuntuvat vähän kipeiltä ja jäykiltä sinun tarvitsee vain varata aika leirin "Breaking Muscles" -studiolta. Siellä Pål Storetvedt ja Stefi Nerland pitävät hyvää huolta sinusta ja antavat hengähdyshetken, joka taatusti on hintansa arvoinen. |
| Vaatteet
/ Kengät
Tuntien aikana tulet kokemaan useita hikisiä hetkiä, joten muutamat tanssikengät ja useampi T-paita, ovat hyviä olla matkassa. Tanssi-iltoina on mahdollista pukeutua vapaasti tai sitten laittautua viimeisen päälle, niin kuin ennen vanhaan. Voimme myös pukeutumisellamme luoda sitä ilmapiiriä, joka vallitsi swingin kulta-aikaan. Tanssi-iltoja on luvassa useita, joten ota sellaiset varusteet ja kengät, että jaksat olla menossa mukana koko viikon verran. HUOM! On kiellettyä käyttää mustapohjaisia kenkiä! Joissakin tanssitiloissa on upouusi lattia. |
| Limousin
Service
Jos tulet Bergeniin
junalla tai lentäen, voimme tarjota "Limousin Servicen" suoraan Ågotnesiin
hintaan 100 NOK per henki.
Check in Perjantaista 28.
heinäkuuta - sunnuntaihin 1. elokuuta on check in eli leirillä
tapahtuva ilmoittautuminen. Tällöin maksetaan myös leirimaksu.
Yöpyminen Ilmoitathan yöpymistapasi ilmoittautumiskaavakkeessa. Leirillä voit yöpyä myös omassa matkailuautossasi tai teltassasi. Useimmat tulevat kuitenkin yöpymään luokkahuoneissa. Hinta on 150 NOK/hlö. Otathan mukaasi patjan tai muun alustan ja makuupussin. Pukuhuonevarustelu on hyvä, joten jokainen pääsee suihkuun päivittäin. Niille, jotka haluavat
jotain tasokkaampaa osalleen yön laskeutuessa, voimme suositella:
HOTELLI : Ågotnes
Hotel & Service Senter
MÖKIT & MOTELLI: Skogtun
Camping, Turistheim & Motel
HUONEITA: Vuokrattavana yksityishenkilöiltä
lähialueella. Puh (++47) 55 32 27 73 (=Utleie hos private i nærområdet.
Tlf. (++47) 55 32 27 73)
MATKAILUAUTON VUOKRAUS: (=CAMPINGVOGN / BOBIL UTLEIE): Fritid
Vest A.S, Sijaitse n. 15 km leiripaikalta.
________________________________________________________________________
Lyhyesti Fjellin kunnasta Ågotnes, joka on swing-maailman napaviikolla 31, kuuluu Fjellin kuntaan. Fjell on suurin kunta Sotran ja
Øygarden alueella - pinta-alaa 146 km2 ja n. 17 000 asukasta. Asukasmäärä
on kasvanut viime vuosina nopeammin kuin missään muussa kaupungissa
Hordalandissa. Syynä ovat hyvät puitteet teollisuudelle ja uudet
nopeat kulkuyhteydet Bergeniin. Öljy-yrittäjyys on leimallista
Fjellin kunnalle.
Uimismahdollisuudet Saattaa olla mahdollista päästä uimaan koulun uimahalliin ja samalla rentoutua saunassa. Podleidessa, meressä, on hyvät uimismahdollisuudet, noin 5 min matkan päässä. Ota uimapuku matkaan. Video Service Koko leiristä tehdään myyntivideo. Voit tilata videon leirin aikana. Huomaa, että tunnilla, luennoilla jne. videoiminen on kielletty. Omia muistiinpanoja voit tietysti tehdä videolle, sekä kuvata iltatansseja. Ruoka Sinullla on mahdollisuus
tilata tanssiaamiainen, -lounas ja -päivällinen. Ensimmäinen
ruokailu on maanantai-aamuna ja viimeinen ruokailu sunnuntai-aamuna viikkoa
myöhemmin. Annokset päätät itse, ja jos sait liian
vähän ensimmäisellä kerralla voit satsata. Ruoka-ajat
vaihtelevat. Jos tarvitset kasvisruoan, kerrothan sen ilmoittautumislomakkeessasi.
Koulussa tai luokkahuoneissa
ei voi laittaa itse ruokaa. Katso "Hinnat".
Swing Jockey Joka ilta on mahdollisuus treenata uusimpia kuvioita ja variaatioita. Monipuolinen swingmusa soi taitavien swing-jockeyden johdolla heti kun leirikokous on saatu päätökseen. Salsan tanssijoilla on omat tanssinsa myös. Lapsiparkki Järjestämme
lapsille oman paikan, niitä vanhempia silmällä pitäen,
jotka haluavat ottaa osaa leiriin ja ottaa lapsensa mukaan. Lapsiparkki
on kaiken ikäisille lapsille ja heille järjestetään
ohjelmaa sekä sisä- että ulkotiloissa. Ehkä lapset
tanssivatkin vähän. Huoleton kesäloma sekä vanhemmille
että lapsille voi olla virkistävää tanssijan sielulle.
|
| HINNAT
LEIRIMAKSU
C) Lapsi tai Nuorisokurssin osanottajille hinta on 1.000 NOK iästä riippumatta. D) Kimppatarjous: Jos ilmoitatte kerralla 10 henkilöä, pääsee 11. henkilö ilmaiseksi. Näihin hintoihin
sisältyy kaikki valmennus, sekä käytännössä
että teoriassa ja filminäytökset, kaikki tanssi-illat, Viikinki-juhla,
Jack & Jill jne... Edelleen hintaan kuuluu paikka matkailuvaunulle
tai teltalle.
- 3 päivää 1200 NOK Koska leirille on tulossa niin paljon ihmisiä, ilmoittaudu pikaisesti että mahdut mukaan. YÖPYMINEN
RUOKA
Jos haluat tulla jo perjantaina 28. heinäkuuta, voit ostaa ruokaa lauantai-aamusta sunnuntai-iltaan riippumatta siitä haluatko tilata ruoan leiriviikolle...
LAPSIPARKKI
LIMOUSINE
SERVICE
|
| MAKSUN
SUORITUS
ENNAKKOMAKSU
Muista kirjoittaa tilisiirtoon mitä maksu koskee ja ketä maksu koskee (oppilaan nimi). Laita viitteeksi
Bergen Dance Camp - 2000. Ota kuitti mukaan ilmoittautumiseen leirillä.
Olet ilmoittautunut kun olemme saaneet ilmoittautumislomakkeesi JA kun olet maksanut ennakkomaksun. Lisätiedot (norjaksi, ruotsiksi ja englanniksi)
Lähetä
lomake ja kuitti:
Maksa tilille:
|