![]() |
| BERGEN
DANCE CAMP 2000
28.7. - 6.8.2000 |
![]() |
| PIKAVALINTA
AIHEISIIN jos et halua lukea kaikkea läpi...
TIIVISTELMÄ
|
| Rakas
tanssija,
Bergen Dance Camp on Norjan suurin tanssitapahtuma, johon kaikenikäiset tanssijat ottavat osaa. Jatkamme viime vuoden menestystarinaa: mukana oli 160 osanottajaa. Heitä tuli Ruotsista, Suomesta, Tanskasta, Saksasta, Sveitsistä, Ranskasta, Espanjasta, Venäjältä, Amerikasta ja ympäri Norjaa. Kaikki nämä ihmiset ovat saaneet valmennusta maailman parhaimmistoon kuuluvilta Steppi-, swing-, Tango- ja Salsatanssijoilta ja -opettajilta. Koska tämä on kansainvälinen leiri, on virallisena kielenä Swinglish (ruotsanti). Ja sehän onkin hyvä, sillä englanninkielentaito ei ehkä kaikkien kohdalla ole huipussaan. Tanssilla on oma kielensä, jota kaikki ymmärtävät. Bergen Dance Camp järjestetään
aurinkoisimmalla viikolla (vko 31) Norjan länsiosassa Ågotnesissa.
Joka päivä on noin 5 tuntia valmennusta, yhteinen aamupala ja päivällinen, infotilaisuus iltaisin, sekä lisäksi tanssia/viihdettä. Tänä vuonna tarjolla on neljä tasoa Boogie-Woogiessa, kaksi tasoa Lindy Hopissa, kaksi tasoa Steppiä, kaksi tasoa Salsaa ja yksi taso lapsille (8-12 v.) ja toinen taso junnuille (13-17 v.). Vieläkin nuoremmille on järjestetty lastentarha, jotta niilläkin lapsilla, jotka eivät voi osallistua leiriin, on silti hauskaa. Muiden valmennusten ohessa on myös "historian oppitunti"/videosessio tanssin kehityksestä. Voit osallistua loisteliaaseen kabareehen ja Jack & Jill -kilpailuun... Tiistaina saat tehdä jättiloikkauksen ajassa taaksepäin. Menemme viikinkiaikaan ja usko tai älä, viikingit eivät olleet vain barbaareja. Perinpohjaisten tutkimusten jälkeen olemme saaneet selville, että he olivat itse asiassa myös erinomaisia tanssijoita. Vuonna 1999 pidimme tiistai-iltana Peikkojuhlat, ja ne jotka olivat mukana, osaavat aavistaa mitä on luvassa. Lupaamme unohtumattoman elämyksen, joten etsi itsellesi viikinkiasu ja tule mukaan bailaamaan. Pidä huoli, että pukeutumisesi on teeman mukaista tänä iltana. Meillä on myös "raikas-ilma-päivä"
lentopalloiluineen, uimisineen ja vuorikiipeilyineen (muutakin onpi tarjolla.)
Ågotnes, joka sijaitsee Sotran saarella on kaiken tapahtuman keskipiste. Ågotnes on loistpaikka leirille, sillä kaikki voidaan keskittää pienelle alueelle. Toivomme, että olet valmis erilaiseen kesälomaan, johon kuuluu hulvattomasti tanssia, hauskaa ja viihdykettä sekä valmentajien että sinunkin taholtasi! Tämä on Vuoden Tanssitapahtuma! Se on tapahtuma, jota et ikinä tule unohtumaan. Suunnittele siis kesälomasi nyt ja tule mukaan Bergenin Tanssileirille! (Pidätämme oikeudet ohjelmanmuutoksiin) |
Takaisin pikavalikkoon
_________________________________________________________________________________
| Boogie-Woogie
on
kansainvälisin nimi 50-luvun swingille.
Valmennusta on tarjolla seuraavilla tasoilla:
*
Aloittelijat / Alkeisjatko
Lindy Hop, toiselta nimeltään Jitterbug, joka on se alkuperäinen swing-tanssi Big Bändien ajalta 1920-1940 -luvuilta. Tästä tanssista on tullut taas erittäin suosittu Amerikassa. Viime vuosina sitä on käytetty useissa elokuvissa / mainoksissa, esimerkiksi Ally McBealissa.Valmennusta on tarjolla seuraavilla kahdella tasolla: *
Alkeisjatko
Steppi yksin tanssittava tanssi, jossa käytetään jalkoja erilaisten rytmien tuottamiseen tyylikkäillä askelsarjoilla. Muistathan Fred Astairen, Ginger Rogersin ja Riverdancen. Kaksi ryhmää seuraavilla tasoilla: *
Aloittelijat / Alkeisjatko (uudet aloittelijat
/ stepanneet aikaisemmin vähän)
Salsa useiden rytmien sekoitus, joiden alkuperä on Latinalaisessa Amerikassa. Salsa on nykyään yksi suosituimmista paritansseista, jota kaikki haluavat opetella.Kaksi ryhmää seuraavilla tasoilla: *
Aloittelijat / Alkeisjatko
Nuorisokurssi kaikille 13 - 17 vuotiaille. Opit Boogie-Woogieta, Rock'n'Rollia, Hip Hopia, Salsaa + + + + (Katso tasot erikseen) Lapset Sinulle, joka olet 8 - 12 vuotias. Boogie-Woogieta, Rock'n'Rollia, Salsaa ja Hip Hopia / Discoa. Eroa siihen mitä nuorisokurssilla opitaan ei ole kovin paljon. |
_______________________________________________________________________________________________
![]() |
Barbara
Kaufer & Marcus Koch, Saksa
He valmentavat Boogie-Woogieta & Lindy Hopia. Bärbel & Marcus ovat epäilyksettä yksi maailman johtavia ja menestyneimpiä Boogie-Woogie pareja kautta aikojen. Heillä on meriittejä kilpalattioilta: Saksan mestaruus, Itävallan mestaruus, Maailmanmestaruus ja useita hopeamitaleita; 3. sijoja MM ja EM kilpailuissa. Heillä on myös pronssimitali Lindy Hopin Maailmanmestaruuskisoista 1999. He matkustavat ympäri Eurooppaa ja Amerikkaa valmentaen kokopäiväisesti. He ovat erittäin hyviä valmentamaan ja ovat tehneet 9 opetusvideota: jalkatekniikasta, Boogie-Woogiesta, Jitterbugista, Lindy Hopista & Charlestonista. Bärbel & Marcus ovat valmentaneet Bergen Dance Campilla alusta asti suurella menestyksellä.
|
![]() |
Maria-Luisa
& Mario Di Jorio, Sveitsi
He valmentavat Boogie-Woogieta. Maria-Luisa & Mario ovat tanssineet yhdessä vuodesta 1983 ja heillä on takanaan pitkä ja monipuolinen ura. Maria-Luisa & Mario ovat olleet maailmaneliittiä Rock'n'Rollissa, Lindy Hopissa / Jitterbugissa ja Boogie-Woogiessa. Viime vuosina Boogie-Woogie on ollut ylitse muiden, syynä ei ole enempää eikä vähempää kuin 3. sija EM- ja MM-kilpailuissa, sekä pitkäaikainen vankka jalansija MM ja EM-kilpailuiden finaalissa. He ovat moninkertaisia Sveitsin mestareita kaikissa swing-tansseissa ja he ovat voittaneet vinon pinon kansainvälisiä kilpailuja ympäri Eurooppaa. Ymmärrys musiikista ja siitä miten musiikkiin tanssitaan ovat heidän erikoisalaansa. Tanssillisesti Maria-Luisa & Mario ovat erittäin monipuolisia ja he ovat sydämestään valmiita jakamaan tietojaan muillekin. |
![]() |
Marie
Nahnfeldt & Hasse Mattson, Ruotsi
He valmentavat Boogie-Woogieta. Marie
& Hasse ovat tanssineet monta vuotta ja kuuluvat Ruotsin maajoukkueeseen
Boogie-Woogiessa.
|
![]() |
Taina
Kortelainen & Timo Arstila, Suomi
He valmentavat Lindy Hopissa. Taina & Timo ovat tanssineet monta vuotta ja kun puhutaan Lindy Hopista ja Boogie-Woogiesta, he ovat Suomen johtava pari. Taina ja Timo ovat tuoneet nämä swingtanssit Suomeen. He ovat innokkaita tanssijoita ja valmentajia, jotka pursuavat energiaa. Heillä on 7. ja 8. sija Lindy Hopin MM-kilpailuista ja 10 sija Boogie-Woogie EM:istä. He ovat esiintyneet ja valmentaneet Skandinaviassa, mutta lähinnä suomalaiset saavat eniten iloa heidän taidoistaan. Taina on myös vuoden 1999 avointen Amerikan Mestaruuskilpailujen Blues-mestari. |
| Robert
& Rebecca Høgberg, Ruotsi
He valmentavat Lapsia ja Nuorisokurssia. Myös
Rebecca & Robert, jotka ovat sisaruksia, aloittivat tanssiuransa täydellä
teholla jo polvenkorkuisina. Lajina on Rock'n'Roll ja sen ilmava akrobatia,
jossa he ovat todella taitavia.
|
|
![]() |
Gerry Kernwein, Sveitsi Hän opettaa Steppiä, ja Lapsia ja Nuorisokurssia. Hän on monipuolinen tanssija ja hyvä koreografi. Hän on muuttanut Ruotsiin ja kuuluu kuuluisaan show-ryhmään Boogie Expressiin. Gerry on yksi Euroopan parhaimpia steppaajia ja hän kilpailee myös Boogie-Woogiessa ja Lindy Hopissa. Gerry on opettanut ympäri Eurooppaa, ja voimme kertoa että hän on valmentanut steppiä Bergenin Tanssileirillä kahtena edellisenä vuotena - voimme taata yhtä suuren suosion tänäkin vuonna hänen valmennukselleen. |
| Catherine
Ingebrigtsen, Englanti
Hän opettaa Steppiä Catherine
alkoi tanssia 2 1/2 -vuotiaana
ja solmi ensimmäisen ammattilaissopimuksensa jo 9-vuotiaana. Kilpailujen
ja esiintymisten lisäksi hänellä on kolmen vuoden valmentaja-
ja pedagogiakoulutuksen jälkeen tutkinnot Klassisessa Baletissa, Jazz
Baletissa, Stepissä ja vakiotansseissa "Hammond school":ista, joka
sijaitsee Chesterissä, Englannissa. Hän muutti Norjaan 1984 ja
on työskennellyt pedagogina ja koreografina Kristiansundin Oopperassa
15 vuoden ajan. Hän on loistava steppaaja, joka myös kouluttaa
valmentajia Stepissä. Nyt Catherine asuu Englannissa aikomuksenaan
saada tanssistaan monipuolisempaa ja tulla paremmaksi!!
|
|
|
Raymi Goyes & Eirin Mo, Ecuador / Norja He valmentavat Salsaa. Raymi
on monipuolinen tanssija, joka on saanut tanssin vereensä äidinmaidosta.
|
|
| Roberto
Manuel Rodrigues (Manolito) & Anette Andreassen, Kuuba / Norja
He valmentavat Salsaa Manolito
muutti Norjaan 1999. hän on tanssinut show-ryhmissä pikkupojasta
saakka. Manolito on ollut yksi "Salsa from within - Cuba" -opetusvideon
tekijöistä.
|
|
|
Boogie Cats (Irene, Marie, Carmen, Kenneth, Arnstein, Halvard), Norja / Ruotsi He valmentavat Boogie-Woogieta, Lindy Hopia, Steppiä, Lapsia ja Nuorisokurssia. Showryhmä Boogie Cats on lajissaan paras showryhmä koko Norjassa. Heidän ohjelmistoonsa kuuluu kaikkea mahdollista Stepistä Boogie-Woogieen, Lindy Hopiin, Charlestoniin ja Hip Hoppiin. Boogie Catsin jäseniä kuuluu Norjan Boogie-Woogie maajoukkueeseen. Ne, jotka eivät kilpaile aktiivisesti ovat korkean luokan valmentajia seuroissaan. Jäsenillä on perustutkintoja Stepissä, Associate- ja Member -tutkinnot Swingissä ja Rock'n'Rollissa. Boogie Cats on aktiivisimmin esillä Bergenissä, mutta matkustaa myös ympäriinsä levittämässä tanssin riemua, esiintyen ja opettaen kaikkea osaamaansa. He ovat olleet mukana TV- ja videoproduktioissa. Boogie Catsin valmentajat ovat huippuluokkaa ja järjestävät Bergen Dance Campin & Bergen Grand Prixin. Lisäksi ryhmään kuuluu tanssikauppa Swing It !:n omistaja. |
| NEIL WILDE
Hän ei valmenna, mutta pitää huolta siitä että sinun on kiva tanssia. Neil on todellinen "Boogie Mies", jolla on fantastinen huumorintaju. Hän on kotoisin Englannista ja on soittanut 24 vuotta. Useat norjalaiset tuntevat jo hänen taitonsa ja voivat tällä kertaa kuulla häntä Bergen Dance Campin ja Bergen Grand Prixin yhteydessä. Neil on energinen, taitava ja viihdyttävä showmies, joka asettaa haasteita ympärillään oleville tanssijoille. Saat takuusti korkean tason viihdettä ja luvassa on myös muutama yllätys. Kerromme myöhemmin missä paikoissa hän soittaa leirin ja kilpailun aikana. |
___________________________________________________________________________________________________
| MITÄ
ON BASAL VARTALOTEKNIIKKA
Basal Vartalotekniikan avulla löydät tasapainon tuntemisen ja tekemisen välillä. Jaque Dropsy, joka alunperin oli tanssija, kehitti Basal vartalotekniikan huomattuaan miten toiset pystyvät käyttämään kaikkia vartalon ilmaisukeinoja. Ensimmäisen havainnon aiheesta hän teki ollessaan teatterikoulussa: Kuinka jotkut pystyvät täysin luonnollisesti näyttelemään kaikki roolit, kun toisilla oli suuria vaikeuksia? Useimmat meistä voivat löytää tästä tavan päästä takaisin tasapainoon ja harmoniaan ja eroon lihasjännityksestä, joka estää ilmaisumahdollisuudet. Kurssin
sisältö on tuon tasapainon ja henkisten voimavarojen löytäminen.
Näin saat suuremmat mahdollisuudet ilmaista itseäsi tanssissa.
Tanssikauppa Swing It ! www.surf.to/swing-it Puhelin +47 - 55 32 27 73 hmaage@online.no Tanssikauppa Swing It ! on vastuussa siitä, että voit hankkia useimmat tanssi/treenivarusteet suoraan leiriltä. Viikon aikana luvassa on myös tarjouksia leiriläisille. Jos haluat myydä jotakin, ota se mukaasi ja pienestä välityspalkkiosta otamme sen myyntiin. |
____________________________________________________________________________________________-
______________________________________________________________________________________________________________________
| Kabaree
Perjantaina 4. elokuuta on Kabaree, jolle mikään ei vedä vertoja. Viime vuoden menestyksen jälkeen odotukset ovat korkealla. Ainoa ongelma on, ettei yhtään esiintyjää ole vielä buukattu. Siksi pyydämmekin apuasi. Aina joku leiriläisistä osaa vitsin (ehkä hyvänkin), sketsin, laulaa, tanssia tai omaa muita salattuja kykyjä. Jotta kabareesta tulee menestys, laita aivokoppasi töihin ja etsi muutama apuri mukaan. Muista ottaa myös rekvisiittaa numeroosi. Äläkä unohda, että tarkoitus on vakavissaan olla olematta vakava. |
![]() |
| Jack
& Jill -kilpailu
Torstaina
3. elokuuta on aika pitää suosittu "sosiaalitanssi"-kilpailu
eli Jack & Jill -kisa.
Grillipippalot Lauantaina 5. elokuuta on päättäjäisbileet, joissa grillataan, tanssitaan ulkosalla ja nautitaan eri opetusryhmien tekemistä esityksistä. Hieronta Kaiken
tanssin ja hulinan keskellä lihasparkamme jäävät helposti
vähälle huomiolle. Leirillemme on järjestetty oma hierontastudio,
jossa on ammattilaishierojat. Joten kun lihaksesi tuntuvat vähän
kipeiltä ja jäykiltä sinun tarvitsee vain varata aika leirin
"Breaking Muscles" -studiolta. Siellä Pål Storetvedt ja Stefi
Nerland pitävät hyvää huolta sinusta ja antavat hengähdyshetken,
joka taatusti on hintansa arvoinen.
|
|
Vaatteet / Kengät Tuntien aikana tulet kokemaan useita hikisiä hetkiä, joten muutamat tanssikengät ja useampi T-paita, ovat hyviä olla matkassa. Tanssi-iltoina on mahdollista pukeutua vapaasti tai sitten laittautua viimeisen päälle, niin kuin ennen vanhaan. Voimme myös pukeutumisellamme luoda sitä ilmapiiriä, joka vallitsi swingin kulta-aikaan. Tanssi-iltoja on luvassa useita, joten ota sellaiset varusteet ja kengät, että jaksat olla menossa mukana koko viikon verran. HUOM! On kiellettyä käyttää mustapohjaisia kenkiä! Joissakin tanssitiloissa on upouusi lattia. |
![]() |
_________________________________________________________________________________________________________________
| Check
in
Perjantaista 28. heinäkuuta - sunnuntaihin 1. elokuuta on check in eli leirillä tapahtuva ilmoittautuminen. Tällöin maksetaan myös leirimaksu. Lisäksi
saat myös informaatiota tulevasta viikosta. Maksathan käteisellä,
mieluiten Norjan kruunuissa, matkashekillä tai varmennetulla pankkivekselillä.
Katso
"Hinnat"
Yöpyminen Ilmoitathan yöpymistapasi ilmoittautumiskaavakkeessa. Leirillä voit yöpyä myös omassa matkailuautossasi tai teltassasi. Useimmat tulevat kuitenkin yöpymään luokkahuoneissa. Hinta on 150 NOK/hlö. Otathan mukaasi patjan tai muun alustan ja makuupussin. Pukuhuonevarustelu on hyvä, joten jokainen pääsee suihkuun päivittäin. Niille, jotka haluavat jotain tasokkaampaa osalleen yön laskeutuessa, voimme suositella: HOTELLI : Ågotnes
Hotel & Service Senter
MÖKIT & MOTELLI: Skogtun
Camping, Turistheim & Motel
HUONEITA Vuokrattavana
yksityishenkilöiltä lähialueella. Puh (++47) 55 32 27 73
(=Utleie hos private i nærområdet. Tlf. (++47) 55 32 27 73)
MATKAILUAUTON VUOKRAUS: (=CAMPINGVOGN / BOBIL UTLEIE): Fritid
Vest A.S, Sijaitse n. 15 km leiripaikalta.
Takaisin pikavalikkoon
Lyhyesti Fjellin kunnasta Ågotnes, joka on swing-maailman napaviikolla 31, kuuluu Fjellin kuntaan. Fjell on suurin kunta
Sotran ja Øygarden alueella - pinta-alaa 146 km2 ja n. 17 000 asukasta.
Asukasmäärä on kasvanut viime vuosina nopeammin kuin missään
muussa kaupungissa Hordalandissa. Syynä ovat hyvät puitteet teollisuudelle
ja uudet nopeat kulkuyhteydet Bergeniin. Öljy-yrittäjyys on leimallista
Fjellin kunnalle.
|
| Uimismahdollisuudet
Saattaa
olla mahdollista päästä uimaan koulun uimahalliin ja samalla
rentoutua saunassa. Podleidessa, meressä, on hyvät uimismahdollisuudet,
noin 5 min matkan päässä. Ota uimapuku matkaan.
|
|
| Video
Service
Koko leiristä tehdään myyntivideo. Voit tilata videon leirin aikana. Huomaa, että tunnilla, luennoilla jne. videoiminen on kielletty. Omia muistiinpanoja voit tietysti tehdä videolle, sekä kuvata iltatansseja. |
![]() |
|
Ruoka Sinulla
on mahdollisuus tilata tanssiaamiainen, -lounas ja -päivällinen.
Ensimmäinen ruokailu on maanantai-aamuna ja viimeinen ruokailu sunnuntai-aamuna
viikkoa myöhemmin. Annokset päätät itse, ja jos sait
liian vähän ensimmäisellä kerralla voit satsata. Ruoka-ajat
vaihtelevat. Jos tarvitset kasvisruoan, kerrothan sen ilmoittautumislomakkeessasi.
Koulussa tai luokkahuoneissa ei voi laittaa itse ruokaa. Katso "Hinnat". |
![]() |
|
Swing Jockey Joka ilta on mahdollisuus treenata uusimpia kuvioita ja variaatioita. Monipuolinen swingmusa soi taitavien swing-jockeyden johdolla heti kun leirikokous on saatu päätökseen. Salsan tanssijoilla on omat tanssinsa myös. Lapsiparkki Järjestämme
lapsille oman paikan, niitä vanhempia silmällä pitäen,
jotka haluavat ottaa osaa leiriin ja ottaa lapsensa mukaan. Lapsiparkki
on kaiken ikäisille lapsille ja heille järjestetään
ohjelmaa sekä sisä- että ulkotiloissa. Ehkä lapset
tanssivatkin vähän. Huoleton kesäloma sekä vanhemmille
että lapsille voi olla virkistävää tanssijan sielulle.
|
______________________________________________________________________________________________________________
| VIIKON AIKATAULU TAPAHTUMIEN OSALTA |
| PERJANTAI 28.7. | - Ulkoilmatanssit |
| LAUANTAI 29.7. | Bergen Grand Prix -kilpailu |
| SUNNUNTAI 30.7. | - Kiertoajelu
- Seurustelua yms. - Valmentajien esittely - Tutustumisjuhlat |
| MAANANTAI 31.7. | - Valmennus alkaa |
| TIISTAI 1.8. | - Viikinkijuhlat |
| KESKIVIIKKO 2.8. | - Raitis-ilma-päivä |
| TORSTAI 3.8. | - Jack & Jill |
| PERJANTAI 4.8. | - Kabaree |
| LAUANTAI 5.8. | - Viimeiset valmennukset
- Grillipippalot |
| SUNNUNTAI 6.8. | - Viimeinen aamupala &
kotiinlähtö |
| MAKSUN
SUORITUS
ENNAKKOMAKSU
Muista kirjoittaa tilisiirtoon mitä maksu koskee ja ketä maksu koskee (oppilaan nimi). Laita viitteeksi Bergen Dance Camp - 2000. Ota kuitti mukaan ilmoittautumiseen leirillä. HUOM! Ennakkomaksu palautetaan vain jos esität lääkärintodistuksen On
tärkeää että maksat ennakkomaksun, sillä tarvitsemme
varoja onnistuneen leirin valmistelua varten.
Olet ilmoittautunut kun olemme saaneet ilmoittautumislomakkeesi JA kun olet maksanut ennakkomaksun. Lisätiedot (norjaksi, ruotsiksi ja englanniksi)
Lähetä lomake ja kuitti : Swing It ! 5008 BERGEN, NORGE Sparebank
1 Vest
Tervetuloa! |